Uusikin jakso ehti jo tulla eetteristä, mutta on ollut niin hektistä ettei ole ehtinyt kirjoitella edellisestäkään (uskokaa tai älkää, elämää on myös blogien ulkopuolella). Joten palataan vielä viikon takaisiin tunnelmiin.

Kaikki alkaa siis siitä, että itsensäpaljastaja vilauttaa Phyllisille. Tämä aiheuttaa hässäkkää, jonka seurauksena Dwight perustaa perverssin vastaiset iskujoukot (joiden ainoa jäsen on luonnollisesti hra Schrute), poistaa banaanit työpaikalta ja Michael ominaiseen tyyliinsä vapauttaa naiset omaan elinympäristöönsä (lue ostoskeskukseen). Sitten heitetäänkin roolit ympäri. Michael on jo aikaisemmin löytänyt sisäisen naisensa pitämällä esimerkiksi naisten jakkupukua sekä 12-vuotiaan sisäisen tyttönsä piirtelemällä i:n pilkut pikku sydämiksi. Lienee Steve Carellin ansiota, että Michaelista on luotu hahmo, jota haluaa ensin läiskiä naamaan kuolleella kalalla, mutta 10 minuuttia myöhemmin lohduttaa nenäliinapaketin ja kermajäätelön kanssa. Pamia lainaten: "Wow". Michael on onneton ja eroaa lopulta Janista. Juttu tuskin jää tähän.

Oikeastaan loppu onkin hienovaraista henkilöiden ja juonen kehittelyä, jos unohdetaan Dwightin ja Andyn sekoilu "etsintäkuulutusten" kanssa. Ja se, että Phyllis aikoo ilmeisesti ostaa stringit (mikä kertoo Phyllisistä ja Bob Vancesta ehkä enemmän kuin haluan tietää). Kerrataanpa. Pam ja Karen ovat erimieltä neuvoessaan Michaelia Janin suhteen ravintolassa. He ovat myös eri mieltä neuvoessaan Michaelia Janin suhteen Meredithin autossa. Pam tekee kepposen, jota Jim arvostaa, mutta johon Karen ei ikinä ryhtyisi. Siinäpä onkin Konttorin oivallisuus. Mitään ei sanota ääneen, mutta juoni etenee silti jaksossa harppauksittain. Oikeastaan ilmi tuodaan ainoastaan, että Michael eroaa Janista, muu jää katsojan tulkittavaksi. Kiitos siitä.